Me Rakuunalla olemme sitoutuneet kestävään matkailuun ja haluamme kehittää toimintaamme yhä vastuullisemmaksi. Siksi olemmekin aloittaneet Sustainable Travel Finland (STF) -merkin ja Green Key -sertifikaatin hakuprosessin.
Nämä sertifikaatit antavat tunnustusta jo tekemämme työn eteen ja ohjaavat meitä jatkuvaan kehitykseen kohti entistä kestävämpiä toimintatapoja.


Pyrimme toimimaan vastuullisesti kaikilla kestävyyden osa-alueilla - ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti. Lue lisää konkreettisista toimenpiteistämme alta.
Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys
Tarjoamme vakituisia työpaikkoja, työkokeiluja ja harjoittelupaikkoja yhdenvertaisesti riippumatta hakijan iästä, kansalaisuudesta, sukupuolesta tai muista taustatekijöistä. Tälläkin hetkellä henkilökunnassamme on edustettuna työntekijöitä seitsemästä eri kansalaisuudesta. Emme käytä ulkoistettuja siivouspalveluita tai vuokratyövoimaa.
Lisäksi tuemme paikallisia urheiluseuroja ja joukkueita, erityisesti tyttö- ja naisjoukkueita sekä henkilökuntamme harrastusryhmiä.
Ekologinen kestävyys
Hotelli on vanha kasarmirakennus, joka remontointiin hotellikäyttöön keväällä 2019. Remontoimme säilyttäen mahdollisimman paljon alkuperäisiä rakenteita ja uusimme vain välttämättömän. Kaikki purettu materiaali kierrätettiin asianmukaisesti. Osa tavarasta, kuten 300 kaapistoa pääsi uusiokäyttöön, sillä ne jaettiin ilmaiseksi paikkakuntalaisille. Sisustuksessa hyödynsimme myös kierrätyskalusteita, joita kunnostimme maalaamalla ja verhoilemalla.
Olemme mukana energiatehokkuussopimuksessa ja toteutimme laajan energiaremontin vuonna 2024. Sen myötä hotellimme energiatehokkuus parani merkittävästi. Remontissa asennettiin poistoilmalämpöpumppu, uudet tehokkaat harjalämmönsiirtimet ilmanvaihtojärjestelmään, uusittiin lämmönjakopaketti ja lisättiin lämminvesivaraaja. Varaajan käyttämä vesi lämpenee poistoilmakoneen hukkalämmöllä. Huoneiden ilmalämpöpumput otettiin käyttöön lämmityksessä, ja pattereihin asennettiin älytermostaatit, jotka pitävät lämpötilan tasaisena ja energiatehokkaana. Lisäksi uudet termostaattihanat säätelevät vedenpainetta ja rajoittavat veden virtausta, mikä vähentää suihkuveden kulutusta.
Hotellihuoneidemme mukavuus perustuu kotimaisuuteen, sillä sänkymme, peittomme, tyynymme ja uudelleen täytettävät huonekosmetiikkapullomme ovat suomalaisia tuotteita.
Pyykkihuollossa käytämme hotellin lähellä sijaitsevaa ympäristösertifioitua pesulaa. Siivouksessa käyttämämme pesuaineet ovat joutsenmerkittyjä. Meillä Rakuunassa kierrätetään kaikki mahdollinen: biöjäte, metallit, lasit, pahvit, eneriajätteet sekä pullot ja tölkit.

Torjumme ruokahävikkiä huolella valituilla, laadukkailla raaka-aineilla, jotka varmistavat, että tarjolla oleva ruoka tulee syödyksi.
Aamiaisella suosimme kotimaisia ja paikallisia tuotteita, kuten Kesämäen Leipomon leipiä ja Kuorttisen Luomukanalan munia. Mahdolliset ylijäämät myymme ResQ-sovelluksen kautta. Jopa kuivat leipäpalat pääsevät hyötykäyttöön, sillä paikallinen tilallinen hakee niitä viikoittain lampailleen herkuksi.
Kulttuurillinen kestävyys
Järjestämme ilmaistapahtumina ja tuomme esiin hotellimme kulttuurihistoriallista ympäristöä. Tarjoamme omakustanteisesti Rakuunamäen alueen karttoja, joiden avulla hotellin vieraat voivat tutustua alueen historiaan. Kartan on piirtänyt paikallinen taiteilija.
Lisätietoa hakemistamme sertifikaateista: www.visitfinland.fi/liiketoiminnan-kehittaminen/vastuullinen-matkailu/sustainable-travel-finland